Tänään oli hyvä päivä. Kävin äitini kanssa vesijuoksemassa, oli se mukavaa. Melkein tunnin juoksin ja olisi kyllä vieläkin mennyt, mutta ei saa ahnehtia ettei paikat jumita heti ensi kättelyssä. Sovittiin äitin kanssa, että aletaan kulkemaan kerran viikossa vesijuoksussa yes. Kun lähdettiin uimahallilta niin sanoin äitille, että muistaako hän kun viimeksi käytiin kaupungissa, käytiin ostamassa Hesburgerilta kana-ateriat ja mentiin merenrantaan syömään...ooooih cheeky, äiti taas muisteli mulle kuika oltiin käyty monesti pizzalla kaupunkireissuilla. Son sitä entistä aikaa se, niin me se päätettiin ja sovittiin smiley. Tokihan sitte joskus voi käydä vähän herkuttelemassakin, mutta ei joka kaupinkireissulla. Kävin myös ostamassa Prisman hyllyn melko tyhjäksi Naturdietin mustikkasmootheista, ihanaa saada lempparimakua niin se helpottaa tätä ENEDiä. Kaupunkireissun jälkeen söin Nutriletin kanakeiton ja kun en tykkää niin sen mausta niin laitoin chiliä vähän ja kokonaisen valkosipulin, huh, huh ko oli tujua, mutta menipä paremmin kurkusta alas yes.

Ruuan laitosta sen verran, että mulle on tullu aivan ihmeellinen tarve tehä perheelle ruokaa jatkuvasti. Nautin jotenkin siittä kun muuta saa syödä, vaikken itse saisikaan. Eilenkin tein iltapalaksi pannukakkua ja tänä iltana cocktail tikkuja joissa oli nakkeja, lihapullia, kurkkua ja paprikaa. Tein myös murkuille hodareita. APUA, käyköhän tässä niin että muut meidän perheessä lihoo ko mie laihdun blush. Itse söin mustikka smoothien ja paprikaa cool